Y-tunnus 1971936-5



Oma Piha 3/2009


Puutarhuri torjuu ilmastonmuutosta
Kestävyyden ehdoilla

teksti ja kuvat Saila Routio

Monipuoliset kasvimosaiikit, joihin käytetään pääasiassa luonnon- ja perinnekasveja, siinä Perniön taimiston nuoren tehoparin eväät onnistuneeseen istutukseen.

Kauniisti harmaantuneessa maatalossa Perniön Korvenkylässä asuu ympäristön hyvinvoinnista ja kauneudesta kiinnostunut yrittäjäpariskunta, Elisa Laine ja Hannu Säilä. He ovat puutarhureita ja taimistoviljelijöitä, ja viljelevät itse suunnitelmiinsa tarvittavat kasvit.
- Näin varmistamme, että haluamaamme kasvia on saatavilla eikä kompromisseja tarvitse kasvivalinnoissa tehdä, he sanovat. - Meillä on suuri lajivalikoima, mutta pienet kappalemäärät.
Samalla Hannu mainitsee Elisan lahjakkuuden istutussuunnitelmien tekoon.
- En ole koskaan nähnyt kenenkään istuttavan niin: sekoitus kasveja toistensa lomaan, kaikki yksitellen niin, että lopputulos on mahdottoman hieno kasvimatto.

Kotilaboratorio
Heti talon edustalla on näyte istutustyylistä. Maa on peitetty erilaisilla kurjenpolvilla (Geranium), kellopeipillä (Phytostegia virginiana) ja maahumalalla (Glechoma hederacea).
- Pidän kaikista kasveista, ja monilajisten istutusten suunnittelu on kivaa, Elisa tuumaa. - Lempikasvia on vaikea nimetä: valkoailakki hohtaa hienosti hämärässä, kurjenpolvet ovat kauniita, vanha kunnon lehtoakileija selviää vaikka savimaassa... ja siinä riittää värejä ja muotoja!
Elisa ja Hannu kasvattavat useimmat taimensa omista siemenistä. Omalta tontiltakin on löytynyt vanhoja kasvikantoja, jotka ovat selviytyneet läpi vuosikymmenien umpeenkasvaneella pihalla. Tilan syysasteri ja kirjoukonhattu on otettu MTT:n FinE -tutkimuksiin mukaan.
- Oma pihamme on laboratorio, jossa kokeilemme kasvien menestymistä erilaisissa olosuhteissa. Nyt tarkkailemme, miten kauan hopealehtiset kasvit pitävät värinsä varjoisassa paikassa - ne kun yleensä tarvitsevat aurinkoa ylläpitääkseen harmaata sävyä.

Siisti ja linjakas, silti ekologinen
- Ekologisuutta ei helposti yhdistetä moderniin pihaan ja laatusuunnitteluun, vaan jonkinlaiseen hippimeininkiin, Hannu pohtii.
- Taimistona ja suunnittelijoina me voimme toimia niin, että yritämme estää ilmaston lämpenemistä. Toinen ääripää olisi se, että ryhtyisimme kasvattamaan magnolioita ja muita lämpimämmän ilmaston kasveja.
Perniön tamiston puutarhurit eivät halua pelotella ilmastonmuutoksella, vaan ottaa ekologisuuden yksinkertaisesti huomioon. Hulevedet voi johtaa lammikkoon viemärin sijasta, laatoitettua pintaa voi vähentää ja kasvillisuuden monimuotoisuutta lisätä.
- Vältämme myös sitä, että pihasta vietäisiin paljon materiaalia pois. Pikemminkin olemassaoleviin olosuhteisiin löydetään sopiva käyttö ja kasvilajit.
Jos jotakin kritisoitavaa suomalaisista pihoista löytyy, se voisi olla nurmikenttä, jonka keskellä kasvaa tuija. Se on kasvillisuudeltaan mahdottoman köyhä.
- Halutaan helppohoitoista, mutta monilajinen istutus se vasta helppohoitoinen onkin, Elisa muistuttaa. - Ja jos saisin valita, olisi myös ihanaa päästä välillä suunnittelemaan metsäpuutarhaa!

Kasvien kirjo
Suunnittelija ja piharakentaja samassa paketissa on monen asiakkaan mieleen.
- Onnistuneiden istutusten suunnittelu vaatii, että kunkin kasvin tarpeet tunnetaan. Kaikki eivät jaksa perehtyä, Elisa selvittää.
- Meille on tullut valtavan paljon hyvää palautetta. Siitä on pidetty, että pihassa on paljon eri kasveja. Aina on jotakin kukassa, ja perhosiakin on ilmestynyt kuin tyhjästä.
Kasveihin liittyy myös tunteita ja muistoja. Pariskunnan suunnittelemaan Wäinö Aaltosen museoon liittyvään Ekoluoto -puistoon istutettiin uhanalaiseksi käynyttä kissankäpälää. Se on monelle lapsuudesta tuttu kasvi, ja kissankäpälä on myös se asia, jotka monet pistivät puiston suunnitelmasta merkille.
- Kasvien arvostus nousee hassulla tavalla, kun niitä nähdään puistoissa. Esimerkkinä voisi mainita kannusruohon, Elisa hymyilee.

Vihreä tulevaisuus
Hyötykasvien käyttö koristekasvien rinnalla on Elisan ja Hannun mukaan tulevaisuutta.
- Säleikköomenapuita voi istuttaa pihan reuna-aidoiksi ja kuukausimansikkaa kukkapenkkiin. Jos eivät asukkaat niitä syö, niin ainakin niistä on iloa linnuille.
- Kattopuutarhat ja pienet vihertilkut kaupungeissa tulevat yleistymään Malmön malliin. Hukkapalat valjastetaan kaupungin hengitysrei'iksi.


FinE
MTT:n ja Taimistoviljelijät ry:n myöntämästä FinE -merkistä tunnistaa kotimaisen, kestävän kasvikannan.

Ekopiha
Perniön taimisto on rekisteröinyt oman Ekopiha -tuotemerkin. Suunniteltuja kohteita, joihin jokjainen pääsee tutustumaan, ovat muun muassa:
Teersalon rantapuiston kasvialueet, Velkua
Ekoluoto-puisto, Wäinö Aaltosen museo, Turku
Lightpress Oy, yrityksen sisääntuloalue, Kaarina

Lisätietoja: Perniön taimisto, puh. 02-7355221
www.ekopiha.info

"Monilajinen istutus vasta helppohoitoinen onkin"



- takaisin -

SEURAAVA ARTIKKELI

LightPress Oy halusi viihtyisät ekologiset ulkoalueet
Viherympäristö-lehti n:o 6/2008