|


Y-tunnus 1971936-5
|
Luonnonlajeilla
tarkoitetaan jalostamattomia kasvilajeja. Ne voivat olla alkuperäisiä
Suomen luonnon kasveja, kuten keltamaksaruoho Suomen rannikkoalueilla.
Ne voivat olla muinoin Suomeen kulkeutuneita tai tuotuja ja sittemmin
vakiintuneita lajeja. Ne voivat olla alunperin vastaavissa ilmasto-olosuhteissa
muualla maailmassa luonnonvaraisina kasvavia lajeja kuten pisamakello,
joka kasvaa luontaisesti Itä- Aasiassa.
Kautta aikojen ihminen on siirtänyt luonnosta kasveja puutarhaansa
joko koristeeksi tai hyötykäyttöön - tällä
tavoin monet alkuperäislajitkin ovat levinneet luontaista esiintymäänsä
laajemmalle.
Maatiaiskasveilla
tarkoitetaan vanhoja Suomessa viljeltyjä lajeja ja kantoja. Osa
näistä perinnekasveista on vanhoja vähän jalostettuja
lajikkeita ja osa jalostamattomia luonnonlajeja. Ne voivat olla kotoisin
muualta, mutta ovat vuosikymmenien aikana pystyneet mukautumaan Suomen
maaperän ja ilmasto-olosuhteet kestäviksi. Maatiaiskasvien
arvo ei ole ainoastaan niiden geeniperimässä ja kestävyydessä,
ne voivat olla henkilökohtaista historiaa: Kasveihin liittyy muistoja
ja tunnelmia.
|
Mitä
vierasperäinen kanta tässä tapauksessa tarkoittaa:
Esimerkkinä voisi olla mikä tahansa kasvi: Perenna, pensas
tai puu. Tässä esimerkissä kasvina on tavallinen
koivu (Betula). Tämä koivuyksilö on lounaissuomalaista
kantaa, sen suku on vuosikymmenien ellei vuosisatojen ajan kasvanut
ja lisääntynyt siellä. Koivuyksilö muuttuu vierasperäiseksi
kannaksi, kun se tai sen jälkeläisiä viedään
esimerkiksi pohjoiseen tai etelään. Lajista tai yksilöstä
riippuen jo 100 km muutos pohjois-eteläsuunnassa voi olla kasviyksilölle
liikaa.
Uudella alueella sen selviytyminen on vaikeampaa. Päivänpituus,
samoin ilman ja maan lämpötilat ja maanlaatu ovat erilaiset.
Kasvi stressaantuu ja kasvu häiriintyy. Pahimmassa tapauksessa
kasvi kuolee ensimmäisen kasvukauden jälkeen. Se voi selvitä
moniakin vuosia, kunnes tulee kasville huono kesä ja perään
huono talvi. Naapurina saman lajin edustaja voi hyvin, koska se
ja sen esi-isät ovat olleet nämä olosuhteet kestäviä
yksilöitä.
Sama kantaongelma tulee esille Lounais-Suomeen muualta tuoduissa
kasveissa.
-
takaisin -
|
|