Linkki Turun Sanomien artikkeliin
Ekopiha on hyönteisten paratiisi
Ekopihalla luonnon monimuotoisuudelle annetaan tilaa, ja erilaiset hyönteiset sekä pieneläimet toivotetaan tervetulleeksi.
Teksti: Eeva Lehtinen Kuvat: Marttiina Sairanen
Puutarhurit Elisa Laine-Säilä ja Hannu Säilä muuttivat Perniössä
sijaitsevalle maatilalle kymmenen vuotta sitten. Tila oli ollut 30
vuotta tyhjillään, ja piha-alue oli muuttunut ryteiköksi. He alottivat
hiljalleen pihan laittamisen ja ränsistyneen talon kunnostamisen.
Puutarhuriparille oli tärkeää, että pihasta tulee mahdollisimman
ekologinen.
-Oleellista ekologisissa pihoissa onse, että sinne valitaan kasveja,
jotka pärjäävät vallitsevissa olosuhteissa. Silloin ei tarvita
lannoitteita eikä turhaa kastelua, Hannu Säilä sanoo.
-On hyvä suosia suomalaisia maatiaislajeja ja luonnonkasveja. Mitä
vähemmän jalostettu, sen parempi. Taloon muuttaessa on hyvä katsella,
mitä kasveja pihalla luonnostaan kasvaa. Se kertoohyvin, minkälaiset
kasvit maaperässä viihtyvät, Elisa Laine-Säilä vinkkaa.
Hän painottaakin maalajin huomioimista kasveja valittaessa.
-Jos vain valiotsee auringossa tai varjossa viihtyviä kasveja, ei vielä pääse pitkälle.
Heille luonnon monimuotoisuus on hyvin tärkeää, ja pihalla onkin
monipuolisesti erilaisia kasveja ja siellä pörrää jos jonkinmoista
hyönteistä.
-Pyrimme säilyttämään luonnon tasapainon ja haluamme ajatella muitakin
kuin ihmisiä. Ymmärrämme pihan olevan osa ympäristöä, joka ulottuu myös
tontin rajojen ulkopuolelle, Elisa Laine-Säilä sanoo.
Ekopuutarhurien mukaan luonnonmukainen piha on helppohoitoinen. Piha
hoitaa pitkälti itse itseään, kun oikea kasvi on oikeassa paikassa. He
toteavatkin, etteivät torjunta-aineet kuulu ekologiseen pihaan.
-Torjunta-aineet romuttavat luonnon oman kokonaisuuden. Niiden avulla
voidaan saada pois kirvat, mutta samalla myös leppäkertut.
Monimuotoisuus luo tasapainon tuholaisten ja näiden luontaisten
vihollisten välille, Elisa Laine-Säilä kertoo.
Yksi oleellinen asia ekologisella pihalla on hulevesien hyötykäyttö.
Ekopihalla sade- ja sulamisvedet itetaan talteen ja ohjataan kasvien
käyttöön.
-Mitä kauemmin sadevedet viipyvättontilla, sitä puhtaampina ne jatkavat
vesisitöihin, kun epäpuhtaudet jäävät maaperään, Hannu Säilä toteaa.
He muistuttavat pihalla käytettävien materiaalien ekologisuudesta.
Pihan rakentamisessa on hyvä suosia lähellä tuotettuja,
ympäristöystävällisiä materiaaleja.
-On hyvä selvittää materiaalien alkuperä ja elinkaari. Mahdollisimman
pitkäikäinen on hyvä vaihtoehto. On parempi ostaa esimerkiksi
luonnonkiveä, joka on ikuista, kuin laittaa pihalle muovia, joka
kärrätään viiden vuoden päästä kaatopaikalle, Hannu Säilä sanoo.
-Myös puuvaihtoehdoissa on syytä olla tarkkana. Jos mahdollista, ei
valitse painekyllästettyä puuta, josta lopulta tulee ongelmajätettä,
vaan valitsee vaikkapa mineraalikäsitellyn tai lämpökäsitellyn puun.
Myös kuljetusmatkojen pituuteen on hyvä kiinnittää huomiota, Elisa
Laine-Säilä lisää.
Pariskunta perusti vuonna 2006 oman ekopihoja suunnittelevan ja toteuttavan yrityksen.
-Rakentamisessa kiinnitetään jo paljon huomiota ekologisuuteen, ja se
on siirtynyt myös enenevässä määrin pihoille, Hannu Säilä toteaa.
Uusien pihojen suunnittelun lisäksi he tekevät vanhoista pihoista
ekologisempia. Puutarhurit kasvattavat omalla taimistollaan
luonnonkasveja ja maatiaiskasveja, joita he käyttävät
suunnittelemillaan pihoilla.
-Yksi helpoimmista toimenpiteistä on ryhmitellä kasveja uudelleen ja
keskittää perennat esimerkiksi yhdeksi isoksi ryhmäksi. Yhden lajin
massaistutus kannattaa muuttaa monilajiseksi, Elisa Laine-Säilä sanoo.
Ekopihat voivat olla hyvin erinäköisiä. Toiset pitävät siistimmästä ja
modernista tyylistä, kun taas toisten pihoillakasvit saavat kasvaa
rönsyilevämmin. Pariskunnan oma piha edustaa rehevämpää vaihtoehtoa.
nurmikko on leikattu lyhyeksi vain kävelyalueilta, muualla ruoho saa
kasvaa pidempänä.
-Meille sopii hyvin tällainen runsas piha. Täytyy sietää luonnon
dynaamisuus ja antaa kasvaa niiden, jotka pärjäävät, eikä turhaan
yrittää lannoittaa ja kastella niitä, jotka eivät pärjää. Rikkaruohoja
ei tule nypittyä. Rikkaruohohan on vain väärässä paikassa kasvava
kasvi, Hannu Säilä naurahtaa.
Pihalta löytyy useampikin suuri perenna-alue, jossa kuivuneet varret saavat törröttää.
-Kuivuneita kasveja ei kannata leikata pois, vaan antaa
niidentörröttää, sillä ne ovat hyönteisille tärkeitä
talvehtimispaikkoja, ja siemenistä linnut saavat ravintoa, elisa
Laine-Säilä toteaa.
Puutarhurit eivät myöskään kannusta syksyisin haravoimaan turhan innokkaasti, sillä lehdet toimivat hyvänä lannoitteena.
-Lehtiä kannattaa laittaa istutusten juurelle ja kääntää kasvimaan
joukkoon. Paksut vaahteranlehtikasat kannattaa tosin pilkkoa.
Lehtikasat tarjoavat muun muassa leppäkertuille arvokkaita
talvehtimispaikkoja, Elisa Laine-Säilä kertoo.
Puutarhuriparin mielestä pihoilla näkyvät isot nurmikkoalueet kertovat usein mielikuvituksen puutteesta.
-Nurmikko laitetaan yleensä sinne, mihin ei muutakaan keksitä.
Asennetta täytyisi muuttaa ja pohtia onko nurmikko aina perusteltu.
Nurmikko ajetaan usein bensakäyttöisellä leikkurilla viikottain, mutta
voisiko nurmikon sijaan pihalla olla vaikka maanpeitekasveja. Se ei
ehkä ole yhtä siistin näköinen, mutta siellä voi nähdä mielenkiintoisia
ötököitä ja perhosia, Hannu Säilä sanoo.
Nurmikkoaluetta voi pienentää vaihtamalla osa nurmikosta
perenna-alueeksi tai kukkaniityksi. Näin voidaan pienentää leikattavan
nurmikon pinta-alaa.
-Pienikin nurmialueen pienentäminen on ekoteko, Elisa Laine-Säilä sanoo.
He rohkaisevatkin ihmisiä ekologisempiin pihoihin vaikka vain pienillä ratkaisuilla.
-Taajamassa pihalleen voi rakentaa vaikka hyönteishotellin. Se on
helppo tapa tuoda monimuotoisuutta omalle pihalle, Hannu Säilä vinkkaa.
Kuvatekstit:
Elisa Laine-Säilä ja Hannu Säilä haluavat säilyttää pihallaan luonnon
tasapainon. He eivät siisti pihaansa liikaa ja muun muassa kuivuneiden
perennojen annetaan törröttää, sillä ne tarjoavat ravintoa ja
talvehtimispaikkoja hyönteisille.
Elisa Laine-Säilä ihailee jo hyvän kokoiseksi kasvanutta latva-artisokkaa.
Kimalaispöntön voi tehdä kukkaruukusta. Sisälle laitetaan heinää ja
reijän suojaksi asetellaan kiviä, jotta vesi ei mene sisälle.
Hannu Säilä esittelee talon seinässä olevaa kimalaispönttöä, jonka sisällä on heinää.
Ekopuutarhurit vinkkaavat rakentamaan hyönteishotellin, jos haluaa lisätä luonnon monimuotoisuutta omalla pihallaan.
Ekopuutarhurien pihelle hyönteiset ovat tervetulleita. Kimalainen viihtyy syysasterissa.
Oikeiden kasvien valinnoilla voi houkutella esimerkiksi perhosia pihapiiriin. Neitoperhonen laskeutui sädekukan päälle.
Pariskunnan omasta puutarhasta saadaan runsaasti satoa. Härkäpavut ovat kuivumassa keittiössä.
- takaisin
-